Taustaa / Bio

Olen Tiina Mäkinen ja työskentelen
terveydenhuollon ICT palveluissa, perheeseeni kuuluu avomies Petri sekä kolme aikuista lasta, jotka ovat jo muuttaneet omilleen. Asumme Nousiaisissa, n. 35 km
Turusta Raumalle päin. Asustelemme maalla, monen mielestä ”korvessa”, mutta täällä on rauhallista, eikä naapureita ole ihan lähellä. Tosin hirvet, peurat ja
sudet sekä muut metsän eläimet käyvät hieman turhankin lähellä pihapiiriä.


Yhdistystoimintaa olen harrastanut vuodesta -96 lähtien, ensin Samojedinkoira yhdistyksissä ja tällä hetkellä kuulun Unkarinpaimenkoirien rotujärjestöön sekä jalostustoimikuntaan, Suomen Kuvasz-klubiin, Suomen Kennelliittoon, Suomen Koirankasvattajat ry ja Suuret Laumanvartijat ry. Unkarinpaimenkoirissa toimin eri luottamustehtävissä.

Olen suorittanut Suomen Kennelliiton järjestämät kurssit:
Kasvattajan peruskurssi vuonna 2004
Jalostusneuvojien peruskurssin vuonna 2009
Kasvattajan jatkokurssin vuonna 2015
Jalostusneuvojien jatkokurssi 2017

Sain Meripeikon-kennelnimen vuonna 2004. Ensimmäinen samojedipentue syntyi v. 2005.

Koiraharrastukseni alkoi jo lapsuudessa, kun meillä oli kotona Skotlanninpaimenkoira ”Bella”. Muuttaessani pois kotoa hankin itselleni rottweiler-uroksen Katajiston Atik ”Atik”.

Ihastuin Kuvasziin täysin vuonna -96, mutta kasvattajalla olleet sammaritkin olivat aivan ihania. Meille ei silloin vielä valitettavasti tullut kuvaszia, vaan sammari. Niin minulle tuli Coldblow Ofelia eli ”Ninni” -96, ½:n
vuoden kuluttua perheeseen liittyi ”Rita” eli Baltic Breeze Queen Blanca -97.
Vuonna 2000 tuli ”Rölli” eli Coldblow Jonatan. Kolme sammaria ei vaan riittänyt meille, vaan v. 2001 tuli kaksi lisää Coldblow Melissa ”Elli” ja Coldblow Moritz ”Vili”.

Perheessämme on kolme kissaa Sisu, Misse ja Eetu.

Alun alkaen Kuvasziin olen tutustunut anoppilassa, jossa oli komea uros. Mutta olin aina halunnut myös oman Kuvaszin. Kuinka ollakaan sain puhuttua Petrin ympäri ja v. 2005 meille tuli Kuvasz-tyttö, Aamuruskon Ofelia Blow ”Oona”.
Oonan kanssa kiertelin näyttelyissä ihan hyvällä menestyksellä.

Mielessä oli aina, että olisi kiva, jos olisi Kuvasz-uros. Sitten kesällä 2007 sain tutustua aivan ihaniin kuvasz-ihmisiin täällä suomessa, toinen heistä oli saapunut tänne vierailulle Ranskasta. Heidän suurella työpanoksella ja avulla v. 2008 meille tuli Saksasta ”Pyry” eli Fehèr Cimboràk Bernàt. En uskonut, että näin
ihania ihmisiä on olemassakaan, he auttoivat minua valtavasti.

Ensimmäinen kuvasz-pentue syntyi Meripeikon kenneliin vuonna 2009.

Meillä on suuret koiratarhat, mutta meidän kaikki koirat asuvat sisällä perheen parissa. Se tietää aika menoa ja melskettä aina välillä.

My name is Tiina Mäkinen and I work on the ICT services for the healthcare sector, I live with my cohabitant Petri. I’ve 3 grown children who already lives on their own.
We live in Nousiainen 35 km north from the town of Turku. We live on the countryside, where it's very peaceful to live and our neighbors lives far enough, so they won't be bothered by the occasional barking. Though deer, wolves and other wild animal visits our yard occasionally.

I’ve been taking part in association activities since 1996, began in Samoyed dog associations and at the moment I'm a member of the Finnish Hungarian Shepherds Association (Unkarinpaimenkoirat ry.) and their official breeding commission. I’m a member of the Finnish Kuvasz-club, Finnish Kennel Club, Finnish Dog Breeder Club FDBC and Suuret Laumanvartijat ry (association for the great herding dogs). In the Finnish Hungarian Shepherds Association I take part in various positions of trust.

I've accomplished the following courses organized by the Finnish Kennel Club:
Basics for breeders (2004)
Basics for the breeding advisors (2009)
Extension course for breeders (2015)
Extension course for the breeding advisors (2017)

In 2004 I received a kennel name 'Meripeikon'. My first Samoyed litter was born in 2005.

My interest in dogs began already in my childhood, we had a Scottish Shepherd at home. When I left home, I got a male Rottweiler 'Atik'. I fell totally for Kuvaszes in 1996, but lovely were also the breeders other dogs, Samoyeds. Unfortunately we didn’t got a Kuvasz then yet, a little Samoyed-girl came in our family. Coldblow Ofelia 'Ninni'. After 6 months it was time for Baltic Breeze Queen Blanca 'Rita' to join the family. In 2000 came Coldblow Jonatan ‘Rölli’.

Because 3 dogs wasn't enough, I had 2 samoyeds more. Coldblow Melissa 'Elli' and Coldblow Moritz 'Vili'.

We have also three cats 'Sisu', 'Misse' and ‘Eetu’.

I was familiarized with Kuvaszes at my in laws place, there was this gorgeous Kuvasz male. But I wanted a Kuvasz of my own, so we had a Kuvasz girl Aamuruskon Ofelia Blow 'Oona' in 2005. We did quite well in shows too.

I thought it would be nice to have a male Kuvasz. In summer 2007 I was familiarized with some wonderful Kuvasz people here in Finland, the other one was on a visit from France. With their great input and help we managed to get Fehèr Cimboràk Bernàt 'Pyry' from Germany in 2008. I just couldn't believe that so wonderful people even existed, they helped me a lot.

My first Kuvasz litter was born in 2009.

We have large yards for dogs, but our dogs lives indoors with our family. This means din and rumble every now and then.